Luonnossa

16 maaliskuuta, 2008

Kevättä rinnassa


Tämän viikon plussakelit herätteli kevään tuloon. Perjantaina törmäsin tiaisparveen, jossa oli talitiaisia, hömötiaisia, sinitiaisia ja töyhtötiaisia. Mukaan oli eksynyt myös yksi puukiipijä. Talitiaisilla oli jo kovat kisat menossa morsianten suosiosta. Yksi taistelupari kieppui alas puusta yhtenä möykkynä ja alas päästyään ne vielä säkättivät toisilleen.

Tästä innostuneena lähdettiin tänään Pilpasuolle, jos onnistaisi vaikka nähdä teeriä soitimella. Aluksi oli aivan hiljaista, mutta sitten kuultiin yksittäisiä teeren ääniä, mutta ketään ei näkynyt missään. Lopulta puiden välistä näkyi vilaus yksinäisestä teerestä, joka oli turhaan odottelemassa morsianta. Meidät nähtyään sekin lähti pois. Ehkä teerien soidinta kannattaa käydä etsimässä toistekin, ainakin tämä reissu oli toiveita antava.

Päivän saldona oli myös yksi kevään ensihavainto. Metsän siimeksessä lauloi peippo, mutta vilaustakaan siitä ei näkynyt. Tietysti nämä minun kuulohavaintoni eivät ole idioottivarmoja, mutta ei se talitinttikään ollut ;)