Luonnossa

22 huhtikuuta, 2007

Kyyt liikkeellä


Jostain pitää saada hieman jännitystä elämään ja tänään sitä haettiin metsästä kyitä etsimällä. Silmät tarkkana ja koira lyhyessä hihnassa tutkailtiin polkujen reunuksia. Suunta oli kohti viime vuotista kyiden joukkoesiintymispaikkaa. Tällä kertaa löytyi yksi kyy lähes samasta paikasta kuin viime vuonnakin. Tänään aurinko paistoi niin kauniisti, että muurahaiskeoissakin kävi hurja vilske, kun pikkuiset ahersivat keon ehostamisen parissa.

Kesän lähestyminen näkyy selvästi. Maanantaina (16.4) näin ensimmäiset naurulokit Oulujoella. Viikolla (18.4) näin myös kevään ensimmäisen punakylkirastaan räkättirastasparvessa. Kasvikunnan puolella on vielä hiljaista. Vain koiranputki on puskenut esiin ensimmäiset lehtensä.

15 huhtikuuta, 2007

Nokkosperhosten herääminen


Tämä viikonloppu on ollut suotuisa nokkosperhosille. Aurinko paistaa ja lämpötila on yli kymmenen astetta plussalla. Eilen näkyi kevään ensimmäinen nokkosperhonen ja tänään niitä lenteli vastaan jo useampia. Tänään näin myös kevään ensimmäisen västäräkin nytkyttelemässä pyrstöään. Västäräkki ei uskaltautunut kuvausetäisyydelle, mutta onneksi perhonen ei kameraa pelännyt.

Peipon laulu on korvia huumaavaa. Ensimmäinen peippo kajautti laulunsa ilmoille kaksi viikkoa sitten (2.4.). Tuolloin vielä lumisateet hieman hidastivat lauluintoa, mutta nyt ei tuntunut olevan mitään rajaa lauleskelussa. Pullasorsien lisäksi ei ole juurikaan näkynyt muita vesilintuja. Vain kerran olen nähnyt yksinäisen haapanapariskunnan uiskentelevan pullasorsien seassa (2.4.).