Luonnossa

31 toukokuuta, 2006

Toukokuun kukkaloistoa

Kevään ensimmäisten keltakukkaisten lajien jälkeen kukkaan puhkesivat myös muut pikku kaunokaiset. Mustikan kukat sinnittelivät muutaman päivän nupullaan, mutta aukesivat auringon innostamina samana päivänä kun näin kevää ensimmäisen pajulinnun (19.5). Lenkkipolun varjoisissa pusikoissa kukkii suloiset pienet käenkaalit (20.5). 22.5 ojanpielessä kukki kauniit pienet suo-orvokit. Myös tuomi alkoi kukkia ja paikoitellen ilman täytti huumaava tuoksu. Tiistai (23.5) ei alkanut ihanasti, kun aamulla tapasin ensimmäiset pistävät itikat. Mutta päivällä kukkivat puna-ailakit ja mesimarjat saivat unohtamaan inisevät kiusankappaleet. Metsälenkillä törmättiin korvasieniin (25.5). Kai se sitä maailman parasta herkkua olisi, mutta periaate on, että myrkkysieniä en syö. Läheisen Lintulammen rannalla kukkii komeasti suokukka (27.5). Ja tänään, vaikka vettä sataa ja sataa, jotkin kukat sentään jaksavat kukkia. Ensimmäiset metsätähdet ja lakat ovat avanneet kukkansa. Ja joka paikka tuntuu olevan täynnä kukkivia suo-orvokkeja.

Ps. Ja vihdoinkin ne tulivat. Ensimmäiset pääskyset kiitivät taivaalla (26.5). Kesä tänä vuonna alkoi toukokuun puolella!

13 toukokuuta, 2006

Kevään keltaiset kukat

Sateisen yön jälkeen huomasin, että ruohohan alkaa jo vihertää. Ilmakin oli aamulenkillä ihanan raikas. Meren rannassa kukki rentukka oikein rehevästi. Perjantaina (12.5) voikukat puskivat jo kukkaa. Aamulenkillä pellon laidalta pyrähti lentoon kolme sepelkyyhkyä. Tänä vuonna ei ole nähty siilejä viime vuotiseen tahtiin. Luulin jo, että tällä laidalla kaupunkia ei siilejä olekaan, mutta nyt näin kevään ensimmäisen siilin, tosin kuolleena.

07 toukokuuta, 2006

Koivu vihertää

Koivut vihertävät jo kauniisti. Koivunlehti on venähtänyt varmastikin 2 cm mittaan. Nähtiin metsälenkillä kyy, mutta onneksi tällä kertaa kuollut sellainen. Jokaisesta lenkkeilymetsästä näyttää löytyvän kyitä. Kyytä väitetään harvinaiseksi, mutta sen todenneet eivät ole tainneet käydä Oulussa.

Tiistaina (2.5) tien varressa näkyi peltokortteen itiötähkiä. Koivun silmut alkavat pullistella ja vihertää, mutta vielä ei näy hiirenkorvia. Itikoitakin oli jo liikkeellä, mutta taisivat olla koiraita, kun ei niitä tuntunut ihmisen pistely kiinnostavan. Torstaina (4.5) ensimmäiset hiirenkorvat ilmestyivät koivuihin. Myös kevään ensimmäinen sisilisko sattui tiellemme. Oli aika laihan ja hentoisen näköinen verrattuna viime kesänä nähtyihin pötyköihin. Perjantaina (5.5) kevään ensimmäinen kirjosieppo vilahti ohitse työmatkalla.